?

Log in

No account? Create an account
syyskuu 2008   01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30

Kevyttä kirjallisuutta

Posted on 2008.09.22 at 13:48
Current Location: koulu
Mieliala: chipperchipper
Päivitetäänpäs nyt taas viime aikojen lukuelämykset.
Viime torstaina kävin kirjastossa kattomassa oisko saatavilla yhtä oppikirjaa, tila
sin sen Hattulasta ja päädyin elämänkerta-osastolta lainaamaan kolme kirjaa...
Ensimmäisen ahmin torstaina sekä perjantaina koulussa ja loput 20 sivua kotona, ja kävin palauttamassakin + hakemassai tilaamani oppikirjan. Se oli Ishmael Beahin Leikinloppu- lapsisotilaan muistelmat. Hyvä kirja, kuten lukunopeudesta selviää, mutta ei herättänyt kuvotusta ja mitään muutakaan. Jotenkin luulisi, että kirjailijan ois kanssa vähän vaikea yksityiskohtaisesti kaameita kuvauksia selventääkään.. Mutta toimii varmasti keskustelun avaajana koko tähän lapsisotilas-tilanteeseen.

Loput kaksi kirjaa oli Rudolf Hössin Auschwitzin komendantti. Nimi varmaan kertoo kaiken. Eli melkoisen leppoisa aihe tässäkin. Höss on tämän itse kirjoittanut tutkinto vankeudessa ja selkeästi tekstissä näkyy, että Höss on kirjanpitäjä. Tiukkaa ja niukkaa tavaraa, mutta luojan kiitos ihan "viihdyttää", eli ei tylsä.

Ja sitten on kolmas, jota en ole vielä aloittanut, Jung Changin (en ole varma VIELÄKÄÄN kumpi on etunimi...korjatkaa!) villijoutsenet. Saman kirjailijattaren Mao teoskin kiehtoisi, mutten nyt lainannut sitä samaan syssyyn, oli se sen verran kovan näkönen tiiliskivi O.o

Tiistaita

Posted on 2008.09.16 at 09:07
Current Location: Visamäki cee
Mieliala: calmcalm
Koulussa taas.. Mutta tänään on lyhyt päivä, loppuu jo klo 12. Eilen suunnittelin täksi päiväksi vaikka mitä tekemistä "kun päästäänkin niin ajoissa".. Muistais vaan mitä ne hommat oli...
Meni pasmat sekasin kun aikaistin lakanoiden vaihdoin eiliseen, pahus. :D

Ei vaan, mun upouusi koulureppuni, viikon käytön jälkeen, tarvitsee pientä huoltoa. Huomasin eilen, että vetoketju on ystävällismielisesti irronnut ompeleestaan pieneltä matkalta, tänk jyy kiinan lapsi! Sitten aloitin tekemään Minna Canth-huivia, värit on ehkä epäsopivat, mutta mä katon nyt vähän matkaa sitä, saa niitä lankoja kaupasta. Tai noh, ikävä kyllä, ne maksaa. Joka tapauksessa, tän huivin ois paree valmistuakin. Tässäkin koulussa on aivan he-le-ve-tin kylymä! ..Tai ainakin mulla on.

Edellisten lisäksi tarvittis alkaa tekeen semmosta hienoa "reikästä" villapaitaa (ei oo vielä lankojakaan...)ja vihdoinkin vessaan niitä kahvipussi-kippoja... Jos tänään sais ainakin jälkimmäisen, kun täytyy se kone joka tapauksessa kaivaa esille ton repun takia. Mä en kyllä vieläkään ole testannu, että toimiiko se 60-luvun Contessa *jaiks*

Koulun alkamisesta

Posted on 2008.09.04 at 10:33
Maanantaina alkoi tosiaan koulu.. Saa nähdä mitä tästäkin tulee, maailman ahkerin koululainen pääsi tositoimiin :D

Kuvia plantaasista pitäisi edelleen laittaa, mutta mieheke perskeles ei ole tyhjentänyt kameran muistia.. Pahus. Enivei sielt on tulossa ihania kuvia <3

..pitää kyllä ehkä lopettaa ja alkaa kuunnella mitä vois tolla opettajalla olla asiaa...

Jahas, eiköhän aloteta taas.

Posted on 2008.06.26 at 19:42
Mieliala: curiouscurious
A. Meidän Åke lopetettiin juhannusviikolla :(

B. Meillä laskeutui juurikin tänään hoitomarsuja reiluksi viikoksi, Pyry ja Hertta, noin niinkun korvaamaan..... Syövät kamalasti! :D

C. Mä siivoan hei koko kesän! Jestas. Nyt on kyllä v-käyrä ollu kohtuu alhaisissa lukemissa tän viikon... Johtunee siitä, että työseura on parantunut huomattavasti vakituisen jäätyä lomille (vaan kolme viikkoa lomalla, nouuuu...).. Sitäpaitsi nyt ollu sen verran hiljaista, että oon voinu mennä VASTA seitsemään töihin, hip hurraa :D

D. Mä alan ehkä sittenkin uskoa, että mun puutarhaplanttasiltani voi jotain odottaakin tältä kesältä.. Jos vaan sade pitäs hiukan pidempiä taukoja.. Uskomatonta kyllä sain YinYang-pavut itämään! Ekan satsin siemenet nimittäin _mätäni_ purkkiin, haju sen mukainen.

E. Mä oon keksinyt kesäksi vaiks mitä kivaa näpräämistä, en teekään revontuli-huivia, koska en vaan tajuu sitä ohjetta.. Ehkä sitten joskus. Mut nyt virkkaan helpompaa huivia, teen paperinaru-kukka-jonoja jajajaja.. ..niin ja samoja perhoskilluttimia lahjaksi yhelle, sellaisia siis joita jo löytyy meidän porukoiden grillakatoksesta. Vielä kun ois aikaa&energiaa tehäkin jotain.... :D -Loppuun asti..

F. Jestas. Oon sanonu EI elämäni ekan kerran. Se tulikin sitten kovaa, matalalta ja täysin rinnoin ja jätti vastapuolen täysin aseettomaksi, hyvä Minä!

Työhaastatteluja!

Posted on 2008.05.20 at 22:06
Mieliala: curiouscurious
Mjaahas, minä oon sitten reissannu tänään Tampereellekin.. Oon ollu tänään yhteensä kolmessa työhaastiksessa ja sitten tietysti jouduin oleen klo21 asti töissä, ja vielä jäi tunteja tekemättömiksi. Plaah. Huomenna ois vielä jatkohaastattelu.. Mutta yks homma on varma, odottaa vain mun päätöstä ja toinen on sillain 80% varma.. Täytyy kattoa se huominen juttu ja päättää sitten..

Mutta tässä nyt vähän kuva päivitystä... Lisää on tulossa jahka nyt vaan saisin roudattua ton kameran ulos...

Ensin Äipän syndelahja (synttärit oli sit helmikuussa :D ) (Hyvä Minä!) Siis saunahattu. tuli vähän liian pieni :/ taas todiste siitä että mä tarviin puoltoista kertasen määrän lankaa, kuin mitä ohjeessa lukee.



Sitten JO maaliskuun puolella löyti ulkoa kukkapenkistä tämmöinen hyötykasvi: (mistä lähtien persiljat on ollu monivuotisia??)



Valitettavasti siellä oli myös näitä: (mitä ne vaan on?? ja siis ehkä ei mitä vaan MINKÄ)



Täytyy ottaa käsitöistäkin kuvia... Oon saanu valmiiksi ainakin villasukat ja sit tossa lauantaina tekasin ikkunalaudalle liinan, hieno! (Vaikka siinäkin on kyllä hiukan öhm.. nyansseja joista en välitä, mut aikas hieno kuitenkin...) niin. Ja käsiraudat :P


Posted on 2008.04.27 at 10:40
Mieliala: thoughtfulthoughtful
Uuh. Jatkoa ja päivitystä ainakin osittain edelliseen merkintään. Lisäksi paineita ja nillitystä kuten aina.
Ensinnäkin pitäisi saada kuvia tänne. Maaliskuun puolessavälissä pönkesi "plantaasillani" pintaan persilja! Kuvaa on. Lisäksi löysin mullasta jonkun ökkömönkiäisen munia *iik*, kuvamateriaalia on. Mun Sotaratsu-kasvini on paljastunu oleanteriksi, siitä on katkaistu toinen latva ja tuuhistunut noin 90% edellisestä kuikelosta. Edellisessä merkinnässä mainittu santtu on heittänyt veivinsä, mutta uusi on tilalla (valkoinen jossa vaal.pun. läikkiä kukissa).. Lisäksi esikasvatan auringonkukkia (keltaisia ja punaisia), kevätpäivänkukkaa ja sisälle amppeliin sinipäivänlajia. Ja jotain muutakin sitten. Niin ja Biolanin parvekekorissa on tilliä, persiljaa, ohraa, porkkanaa, pinaattia ja salaattia. Huh :D

Toi mun työharjoittelu Prisman Viherpihalla on kyllä kamalaa. Tulee osteltua vaikka mitä. Valikoimaan kuuluu nykyään myös esim. Myrtti ja Perhoskämmekkä (taas!), saa nähdä tuleeko mitään, tuskin. Plus oon roudannu sieltä kotiin Uolevin ja sille pari pientä kaveria, Uolevin ja kamujen kuva kesällä tulossa...

Ens viikolla pitäs alkaa kuulumaan työpaikoista. Vähän pelottaa pääseekö sitä mihinkään, ois aika helmi paikkoja kyllä, mutta perkele. Kuin mulla aina on sellanen olo, että joku aina jyrää mut :/ Aina löytyy joku jolla on jo valmiiksi kokemusta, mielellään päälle amk tai yliopisto tutkinto, tai opintoja ja kokemusta ulkomailta. Pahus. Pitäsi jatkaa opintoja varmaan heti, mutta kun en tiedä vieläkään. Se Valkeakoski on kuitenkin sikses aika kaukana Hämeenlinnasta, jos sinne joka päivä ajaa. Tekis kyllä mieli sekottaa konseptit kokonaan, Hämeenlinnassa kun tuntuu, että se on vaan täynnä umpikujia. Jotakin aina tulee, että ei onnistu. Tai jos onnistuu niin noin sadan mutkan kautta, eikä kukaan jaksa semsii ruljansseja.

Mutta nyt olen kuitenkin ylpeä nelipyöräisen pölynimurin, Citroën C3:n omistaja. Jee! Ja tänään pitäs vaihtaa renkaat, vihdoinkin!

Mä en pienenä uskonu horoskooppien povaamaan tulkintaan, että vaaka-ihmiset on aina epävarmoja ja epätasapainossa, koska ne punnitsee vaihtoehtoja koko ajan ja yrittää saada aikaan mahdollisimman hyvän ratkasun. Pah, tuntuu vaan että juuri niin se menee. En millään tunnu pääsevän tasapainoon itteni ja ympäristöni kanssa, en tiedä mitän haluan, joten en voi tietää miten ja mihin pyrkisin, miten siis voin olla onnellinen?

Onnea Systeri!

Posted on 2008.01.21 at 18:17
Mieliala: satisfiedsatisfied
Musiikki: Poets of the fall O.O
Mä ajattelin alkaa pitämään oikeen kuvallista "neule blogia". Ja muutenkin päiväkirjaa siitä mitä tulee tehtyä. Liityin myös Novita klubiin. Mun mielestä se on aika halpa neule juttu, neljä lehteä vuodessa + nettisivuilta saa auki sen vuoden aikana yhteensä 80 ohjetta + pääsee novita-foorumille lässyttään :D Heh. Ja vaan 25€. Ois kandennu liitty viime vuonna, kun hinta oli 24....
Joka tapauksessa, tässä on kuva siskon lahjuksista, Novitan huopasesta tietysti ja ekat räpyllykset joten niistä ei tullu oikeen minkään kokoisia, seinäkukiksi vissiin päätyvät jahka jatkotilaus (eli kolmas kukka) valmistuu ja toimitetaan perille.



Sen lisäksi et oon hurahtanu lopullisesti virkkaamiseen yms. niin tapoin murattini joululoman aikana, kun en muistanut ohjeistaa Timoa kastelemaan sitä *huoh* No mut ostin ihanan värisen santpaulian ja sain pistokkaita rahapuusta, apostolin jostain mistä lie ja taas mulle pääty myös joku mysteeri rehu. Mä varmaan mutatoin senkin niin sotaratsu ei tunne itseään ypöksi.

Niin ja sit oon saanu Äipältä iHQun kynttilälyhdyn <3 Voi jee, oon sit hurahtanu kynttilöihinkin ihan lopullisesti. Niitä pitää olla paljon!

Kaikenlaasta sitä sitte

Posted on 2008.01.04 at 22:01
Current Location: kotikolo at hml
Mieliala: tiredtired
Musiikki: töllötin
Peuroista puheenollen. Mä en enää ikinä istu autoon pimeellä! Nyt meni heti maanantaina 1.1., kun Hämeeseen palasin poikaystävän isoveljen ja mun auton eestä peura! Ja se oli ainakin kaks kertaa edellisen kokonen! Jumaliste mä kerään niitä! Onneks ei osunu ja tää isompi ymmärsi sentään sen, että tien yli juostaan eikä vaan jäädä haaveileen siihen.

Mutta harrasteblogit:
-Käsityöt; ihmejakumma, olen saanut villapaitani takakappaleen valmiiksi, ehkä se valmistuukin ennen kuin täytän 50... Kaulaliinaa Aino-langasta kudon uusiksi, kun edellinen -niin ihana kuin olikin- oli liian paksu järkevään käyttöön.. Tai siis leveä. Joka tapauksessa sitä kerrostui niskaan niin paljon, että pää oli etukenossa :D Ei hyvä. Sitten mä muistin jopa ostaa fleeceä mun dream-come-true-tumppuihin, tarvitsisin niihin pilpuslehtonen-nimisen kuvion, anyone?!?!? Tossa katselin muiden blogeja niin jossain 1982 painetussa kirjassa semmonen ois, mä epäilenkin sitten tota armaan Hämeenlinnan kurjastoa............

-Kasvustot: Mä tapan kaiken! Ostin uusia lucky bambooita (3kpl samas maljakos ja maljakko kaupan päälle) ja nyt jo niis yhes oli keltanen lehti! Orkidean heitin mäkeen ennen joulua, se kuivui. Hauskaa sinänsä että perhoskämmekät tapetaan yleensä hukuttamalla eikä kuivuuteen. Hyvä minä. Sotaratsu tiputtaa lehtiään, kultaköynnös kellastuu ja muratti kärsi kanssa kuivasta kaudesta jouluna (hengissä kuitenkin) :S Noh, ostin tänään santpaulian ikkunalaudalle, että voin tosissani alkaa mummoutumaan :D Mut on hienon purppura! Haluun vaaleenpunasen kans :P

ou dear, voi peura.

Posted on 2007.12.22 at 00:03
Mieliala: shockedshocked
Sydän jyskyttää muuten kummasti, kun peura survasee Corsan konepellin ja etuvalot rikkipoikkki. Onneksi marsulle (eikä kellekään muullekaan autossa) sattunut mitään :) *tutisee sänkyynsä*

Kirjoituskyvyttömyys: Kuvitteellinen vastineeni

Posted on 2007.11.20 at 20:55
Current Location: Tiian tyttönaisboksi
Mieliala: apatheticapathetic
Musiikki: Töllö
Erlend Loe : Supernaiivi. Juurikin eilen yöllä sain tämän kirjan luettua toistamiseen. Tunnen suurta yhteenkuuluvuutta ja sielunveljeyttä kirjan hahmon (Erlendin itsensä?) kanssa. Erlendillä on yksi hyvä ystävä ja yksi huono ystävä ja veli, joka ei ole niin sympaattinen kuin itse on, ja hän haluaisi kellon ja tyttöystävän.

Kerrontatapa kirjassa on naiivia ja joku voisi ajatella, että Erlendin ajatukset, hakan hakkaaminen ja pallon pompottaminen seinää vasten ajatusten selvittämiseksi, ovat naiiveja tapoja. Allekirjoittanut tuntee kuitenkin suurta myötärauhaa pienessä sielussa, kun Erlend hakkaa hakkaansa toista tuntia. Voi kumpa minullakin olisi hakka! Tai onhan minulla, Brion hakka (samis!), mutta se on vanhempien kellarissa helistimien ja muiden tavaroiden joukossa....... Erlend on kumminkin hyvin epävarma hahmo, hän pelkää aikaa ja avaruutta eikä tiedä mikä hänen päämääränsä on. Kirjassa Erlend tekee listoja ja vaihtaa niitä hyvän ystävänsä kanssa. Erlend myös lukee prof.Paulin kirjoittamaa kirjaa ajasta ja avaruudesta, liian hienoa minulle lukea suoraan jotain tiedeteosta, mutta Paulin kirjan jutut ovat kyllä upeita, heti kun joku on ne minulle selvittänyt yksinkertaisemmin, plus ymmärrän ne! Fysiikkaa? Minä? Wow. Minäkään en ole varma mistään, paitsi ettei mikään minua koskeva ole varmaa, aikaa on rajallisesti, onko minun siis järkeä edes yrittää mitään, koska merkitseekö se mitään tässä kaikessa? Toisaalta kai sitä voisi käyttää ajan hyödykseen. Mutta huoh. Erlend selvittää päänsä lopullisesti NY:ssä. Meikätyttö ei vain ole päässyt Tukholmaa kauemmas joten ei tässä voi vielä hurrata. Allekirjoittanut myös nauttii listoista. Kummasti ne tasoittavat ja luovat järkeä tähän maailmaan.


Btw. Vaarilla on todettu ruokatorvessa syöpä, googlettakaa vaan, ei kovin hyvältä näytä.


Edelliset 10